lauantai 9. kesäkuuta 2012

Muutto parvekkeelle

Tänään melkein kaikki sisäkasvini siirtyivät parvekkeelle. Hiukan oli taas miettimistä siinä, että miten sijoitan kasvini. Kesäiltaisin parvekkeeni saattaa nimittäin olla hyvin kuuma ja siellä on oikeastaan vain yksi nurkka, joka on varjoisampi, mutta sinne eivät tietysti kaikki kasvit mahdu ja se paikka sattuu olemaan juuri siinä oven takana.. Viime vuonna hankin parvekekäyttöä ajatellen kasvitelineen, joka on ollut minulla talven sisällä lehtikaktusteni telineenä.

Kasviteline
Taimiani parvekelaatikoissa
Eilen oli lämmin ilma kutoa parvekkeella =)
Eilen ostin myöskin kaksi verenpisaraa
amppeleihin roikkumaan - ovat kyllä niin
kauniita!

Myös kissojen raapimapuu pääsi tavalliselle paikalleen parvekkeelle. Kisut pääsevät paremmin katselemaan sen päältä pihamaata, kuin keikkuien parvekkeen kaiteella, vaikka tietysti ne kaiteellakin keikkuvat. Tarkoitus olisi myös tehdä/teettää samaiseen nurkkaan tasanne, jolla kissat voisivat sitten oleilla, mutta saa nyt nähdä, kuinka monta vuotta menee ennenkuin tämäkin aie toteutuu.

Kuva viime vuodelta.

Vuorossa oli myöskin kohtalonköynnökseni "rönsyjen" karsinta. Kasvi on taas kasvanut aivan liian isoksi ajatellen lehtiä kannattelevia varsia ja täytyy pitää mielessä se, että jos haluaa puutuvien varsien kovettuvan oikeaan suuntaan, lehvästön on oltava melko kevyt. Kun oijoin (onkohan nyt oikominen oikein taivutettu...!) oksistoja leikattaviksi niin paljastui jälleen kerran köynnöksen runsaskasvuisuus; köynnökset olivat pari metriä pitkiä, mutta eihän tuota huomaa, kun ovat kasvaneet niin tiiviille sykkyrälle lehvästöksi. Mietin, että saisiko niistä joitakin pistokkaita ystäville annettaviksi, mutta ei niistä saanut. Olivat liian ohuita. Paksuimmat osat ovat oksien hangoissa; pitkät köynnökset ovat usein todella ohuita ja nyt vain nappailin poikki juuri niitä. Varsinkin kohtalonköynnöksen aloituksessa olisi hyvä olla paksumpivartinen alku, koska varren puutumista ajatellen se on etu; kasvista saa tanakamman vähemmällä vaivalla.

Kaksimetriset köynnökset avattuina...
...ja leikattuina.

2 kommenttia:

  1. Tuleepa parvekkeesta kivan näköinen, kun sinne laittaa paljon vihreää :)

    Tulevaisuutta ajatellen mietin, että mitenköhän kukat ja kasvit viihtyvät parvekkeella, jossa on parvekelasit? Tuleekohan liian kuuma? Parveke on kyllä metsään päin (tosin etelään), mutta puut jonkin verran varjostavat parveketta ainakin osan päivää. Meillä on vain niin tylsä ja vähällä käytöllä oleva parveke, kun siellä ei ole kuin ikivanhat eripari parvekekalusteet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo viherkasvit tekee kodikasta sisällä ja ulkona :)
      No jos siinä on puita jotka varjostaa niin hyvä. Todennäköisesti ne ikkunalasit lisää kuumuutta (kuivuutta), mutta jos mahdollista niin kannattaa pitää kasveille vaikka yhtä ikkunalasia auki, niin tulee parempi ilmankosteus ja tuulenvire (viileämpää). Jos siellä vaan on joku varjoisampi nurkkaus niin kannattaa laittaa ne mieluummin sinne, monet kasvit reagoi suoraan auringonpaisteeseen ruskettamalla lehtiä. Pitäs nähä sun parveke ja se et kuinka paljon sinne aurinko paistaa että tietäs neuvoa :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...