perjantai 11. lokakuuta 2013

Kasvilamput

Olen tässä jo pidemmän aikaa kaavaillut ostavani kasvilamput ja nyt sain vihdoin aikaiseksi ne hankkia! Kun sisäkasveja on tälläkin hetkellä 44 kappaletta niin toivoo luonnollisesti, että kasvit pysyvät hengissä talven pimeyden yli - ja mieluusti hyvässä kunnossa eikä vain hädin tuskin. Ostin kolme isoa työpöytälamppua ja kaksi nipsua, ja näihin Megamanin kasvilamput.

Kasvilamput lähettävät punaista 
ja sinistä valoa.

Keinovalon käyttäminen

Moni kasvi kaipaisi talvella kernaasti lisävaloa. Keinovalona ei kuitenkaan kannata käyttää tavallisia hehkulamppuja, koska ne eivät lähetä kasvien tarvitsemia valon aallonpituuksia ja muutenkin niistä vapautuu suuri määrä lämpöä, joka turhaan kuivattaa talven keskuslämmityksestä muutoinkin kärsiviä kasveja. Kasvien käyttämät aallonpituudet ovat sininen (n. 400nm) ja oranssi/punainen (n. 700nm) ja näitä aallonpituuksia lähettävät kasvivaloiksi tarkoitetut lamput sekä loisteputket. Yleensä keinovaloa pidetään talven pimeän aikana päällä 12-16 tuntia päivässä.

Valon voimakkuus vähenee neljännekseen, kun välimatka kaksinkertaistuu. Runsaastikaan valoa tuottava lamppu ei siis hyödytä kasvia, jos lamppu on liian kaukana. Hyvä nyrkkisääntö on sijoittaa valaisin puolen metrin päähän kasvista ja suoraan sen yläpuolelle.

Kasvilampusta lähtevä ultraviolettisäteily on silmille ja iholle vaarallista vain, jos lampun kupu hajoaa.

♧♧♧♧♧

Megaman 15W kasvilampun tuoteseloste: Megaman kasvivalo auttaa sisäkasveja kukoistamaan tuottamalla yhteyttämiseen sopivaa valoa. Kasvivalo tuottaa vain häviävän pienen määrän UVA-säteilyä ja lähes 0% UVB-säteilyä. 15W energiansäästölampun valoteho vastaa 75W hehkulamppua.

♧♧♧♧♧

Megamanin kasvilamppu maksaa uutena kympin verran; itse sain ostettua kolme niistä viitosella alennuksesta (enempää ei ollut), mutta joista kuitenkin yksi hajosi jo heti alkutekijöihinsä. Olin kiertämässä lamppua kiinni telineeseensä, kun se äkkiä hajosi käsiini. Sen jälkeen vasta katsoin ohjeesta, ettei lamppua olisi saanut kiertää lamppu-osasta, vaan kannasta... niinpä tietysti. No, kovin helposti se minusta silti meni rikki, koska toinen samanlainen lamppu kolahti kovaa keskiosastaan metalliseen kukkatelineeseen eikä se kuitenkaan mennyt rikki, niin että rikkoutuneessa lampussa taisi olla särö jo ennestään. Tiesitkö, että energiansäästölamppujen sisällä on elohopeaa? Minä en. Onneksi en ehtinyt sentään imuroida jätöksiä, kun näin netissä varoituksen siitä. Ja oli minulla toinenkin onni matkassa: lamppu oli kylmä kun se rikkoutui! Siinä nimittäin aika kauan aikaa vain ihmettelin ja kyykin sirujen seassa. Kuumana höyrynä elohopea olisi voinut jo mennä elimistööni.. No, vahingostapa viisastuneena tiedoksi muillekin seuraavat neuvot:

♧♧♧♧♧

Jos energiansäästölamppu rikkoutuu

Toimi näin kylmän lampun rikkoutuessa:

Kerää lasinsirut ja muut osat esimerkiksi jäykällä paperilla tai pahvilla ja laita jätteet kannelliseen lasi- tai muovipurkkiin. Pyyhi sen jälkeen lattia pienellä märällä rätillä. Laita myös rätti purkkiin, sulje purkki ja merkitse kirjoittamalla purkkiin esimerkiksi ”voi sisältää energiansäästölampusta peräisin olevaa elohopeaa”. Vie purkki ongelmajätteen keräyspisteeseen. Älä käytä pölynimuria. Pölynimuri voi levittää elohopeapölyä ja elohopeapisarat voivat jopa höyrystyä. Näin elohopea siirtyy hengitysilmaan. Keskuspölynimuria voi käyttää, koska siitä poistoilma menee ulos. Jos keskuspölynimuria käytetään, pitää säiliö tyhjentää ja viedä ongelmajätekeräykseen.

Pisaramuodossa, amalgaamina tai elohopea/rauta-yhdisteenä elohopea ei imeydy merkittävässä määrin ihon läpi. Käsien kautta suuhun joutuva elohopea imeytyy vain hieman, ja terveysriski on pieni. Käsien pesu on suositeltavaa.

Toimi näin lämpimän lampun rikkoutuessa:

Päällä olevan, kuuman lampun rikkoutuessa myrkyllistä elohopeahöyryä vapautuu pieniä määriä huoneilmaan. Sulje ovet huoneeseen jossa lamppu on mennyt rikki. Tuuleta huone esimerkiksi avaamalla ikkuna ja poistu huoneesta. Eurooppalainen lamppualan järjestö (ELC) suosittelee, että huonetta tuuletetaan 20-30 minuuttia. Kun lampun rikkoutuneet osat ovat viilentyneet voit toimia samalla tavalla kuin kylmän lampun rikkouduttua."


♧♧♧♧♧

2 kommenttia:

  1. Hei, meillä olisi yksi chilipensas jota olidi tarkoitus pitää hengissä tuleva talven yli. Kysymys on että mistä nuo valaisimet on hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla kodinykkösestä jostain sain viimeiset kappaleet alennuksella. Mutta olen nähnyt niitä hyvin varustetuissa tavarataloissakin, esim sokoksella. Onnea kasvatukseen :) Itselläkin lamput ovat luonnollisesti jo ahkerassa käytössä kun illat pimenevät vauhdilla.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...